Etusivu

UUTISET 3. MARRASKUUTA 2010

Salmela Cup 2010 on onnistuneesti takana. Mestariksi kruunattiin Tiilitörmä Pirates, joka kukisti finaalissa edelliskauden mestari Kyma Sharksin. Tima Tigersin oli tyytyminen kolmanteen sijaan. Sivustomme tarjoaa lähiaikoina lisää tietoa turnauksen vaiheista ja tilastoista. Pysykää kärryillä.

UUTISET 21. LOKAKUUTA 2010

KyMa Sharksin mainetta niittänyt Immo Rautiainen oli juttutuulella. Näsäviisaalla, suorastaan valehtelevalla päällä olleen Immon haastetteluun voit uppouta vaikka täällä.

UUTISET 20. LOKAKUUTA 2010

Tuomas ” The Snake” Nissinen on avautunut ensimmäistä kertaa Piratesin tuhosta, mutta myös tulevasta valtaannoususta. Tuomaksen ankaran vuodatuksen voitte lukea tästä.

Tulevaa turnausta veikkausten muodossa ennakoi myös Tima Tigersin hyökkääjä Mikko Sirviö. Mikon ennustajanlahjat tarkastattevissa täällä.

UUTISET 19. LOKAKUUTA 2010

Salmela Cupin videokuvauksesta vastaavat tänä vuonna Tiia Hemminki ja Sofia Hietakangas, jotka pitävät huolen siitä, ettei turnaus mene liian miehiseksi vouhotukseksi. Ylläpito otti selvää mitä kuvaajat tuumivat. Ensimmäisenä  vastausvuorossa oli Tiia, joka kyykyttää haastattelussa muun muassa Antti Rinnevuorta. Lue Tiian haastattelu tästä.

UUTISET 18. LOKAKUUTA 2010

Tiilitörmä Piratesin tähtipuolustaja Juha-Matti Halonen veikkaa Salmela Cupin gaalan palkitut jo etukäteen. Lue Halosen tykitykset tästä.

Salmela Cupin virallinen tuomari Ismo Klemetti valottaa itsestään armotonta faktaa ylläpidon haastattelussa. Tämän ja muut haastattelut voit luonnollisesti lukea Gallerian Jutut-osiossa. Pääset Ismon haastatteluun myös suoraan tästä.

UUTISET 17. LOKAKUUTA 2010

Turnauksen kenttähaastattelija-gaalaisäntä Jimi Heikkinen avasi sanallisen arkkunsa. Lue Jimin haastattelu klikkaamalla tästä.

UUTSET 6. LOKAKUUTA 2010

Kun turnaus lähenee, huhut lisääntyvät. Pysy kärryillä katsastamalla uusimmat juonenkäänteet Huhut-osiosta.

UUTISET 3. LOKAKUUTA 2010

Turnausennakoiden viimeinen, eli Tiilitörmä Piratesia käsittelevä osa on nähnyt päivänvalon. Lukaise se hetimiten tästä.

UUTISET 30. SYYSKUUTA 2010

Turnauksen ennakkojuttujen osa 2 on julkaistu. Tällä kertaa käsittelyssä on Tima Tigers. Pääset lukemaan tiikeriennakon tästä.

UUTISET 26. SYYSKUUTA 2010

Kyma Sharksin lähellä olevalta henkilöltä vahingossa vuotaneen tiedon mukaan Sharksin pelaajistoon liittyy Mikko “Kemppi” Kemppainen. Asiaa pidetään enemmän tai vähemmän varmana. Nettitoimitus tavoitti Petri Linsbergin kommentoimaan vellovaa huhua. “Neuvottelujen tässä vaiheessa minulla ei ole lupa kertoa asiasta enempää, Lindsberg totesi”. Mies kuitenkin myönsi Sharksin pitävän ensi viikolla tiedotustilaisuuden koskien joukkueen pelaajistoa.

UUTISET 22. SYYSKUUTA 2010

Jokainen kunnon urheiluturnaus tarvitsee tuhdin ennakkopaketin. Salmela Cupin nettisivusto ei tuota tällä saralla pettymyksiä. Ensimmäisessä ennakkopaketissa on luvassa hallitsevan mestarin Kyma Sharksin ruotiminen. Pääset lukemaan ennakon hailaumasta tästä.

Ennakkotunnelmia tarjoaa myös Tima Tigersin tähtihyökkääjä Antti Rinnevuori, jonka hienon tekstin lapsuusajan liikuntamuistoista voit lukea klikkaamalla tästä.

UUTISET 20. SYYSKUUTA 2010

Se on pian täällä, Salmela Cup 2010. Turnaus pelataan lauantaina 30. lokakuuta Kuopiossa Jynkän koululla. Tällä kertaa odotettavissa on myös yleisöryntäys, joten tulethan sinäkin paikalle kannattamaan suosikkijoukkueesi voittoon. Joukkueiden pelaajamäärä on kasvanut ja turnauksesta kohistaan muutenkin ympäri maailmaa. Katso joukkueiden kokoonpanot joukkueet-osiosta ja tarkkaile säännöllisesti sivustoamme. Galleriassa voit lisäksi ihastella joukkueiden uunituoreita logoja.

UUTISET 20. MAALISKUUTA 2010

Huhurintamalla “yllättäen” säpinää. Huhut -osio saanut siis jälleen päivityksiä.

UUTISET 9. MAALISKUUTA 2010

Koska ulkonäöllä on väliä, olemme lisänneet pääosioihimme pieniä kuvia koristamaan sivujamme. Suosittelemme välitöntä katsastamista. Huhuissa on myös tuomaritoimintaan liittyvää asiaa.

UUTISET 7. MAALISKUUTA 2010

Salmela Cupin ympärillä pyörii tällä hetkellä todella villejä huhuja. Jos rohkeus riittää, käväise lukemassa.

UUTISET 2. MAALISKUUTA 2010

Sivustollamme ollut kysely Salmela Cupin laajennuksesta on päättynyt. Kansa näyttää enemmän tai vähemmän vihreää valoa laajentumiselle. Vain ajankohta jakoi mielipiteet. Vastaajista 47 prosentin mielestä Joukkumäärää pitäisi kasvattaa, mutta vasta vuodeksi 2011. Tasan 20 prosenttia taas ottaisi uuden joukkueen jo tämän vuoden cuppiin ja samaiset 20 prosenttia ei osannut sanoa asiaan mitään. Löytyipä vastaajista 13 prosentin joukko, joka haluaisi kasvattaa turnausta, koska se saattaisi avata heillekin mahdollisuuden päästä mukaan peleihin. Jyrkkä ei -vastaus ei saanut äänen ääntä, joten hiljaiset ennustuksen povaavat turnauksen joukkuemäärän kasvamista, ennemmin tai myöhemmin. Nähtäväksi jää, kuinka tulee käymään ja milloin. Muistathan vastata myös uuteen kyselyymme sivun oikeassa laidassa.

UUTISET 4. HELMIKUUTA 2010

Salmela Cupin nettitoimitus sai kiinni Jukka “Hynynaattori” Hynysen kommentoimaan hänen ympärillään vellovaa villiä huhua. Seuraavassa lyhyt sananvaihto toimituksen ja Hynysen välillä.

Jukka Hynynen, maailmalla liikkuu huhu, että olet lopettamassa uraasi. Pitävätkö nämä tiedot paikkaansa?

- Pitää se pikkuajatuksena paikkaansa. kauden aikana tullut sellainen tunne et heittäis mokkehommat poies.

Miten mahdollinen lopettamisesi vaikuttaa sinuun ja niihin joukkueisiin, joissa pelaat niin Salmela Cupissa kuin Sotkamon salibandypuulakissakin?

- Varmaan minuun henkilökohtaisesti se vaikuttaa ärtymyksenä. Salmela Cupiin ja Sharksiin korvaajan hankkimisena. HSC:hen ja puulaakiin niin, että kausi huomenna pulkkaan ja mitalit kaulaan. Normivuoroon en osaa sanoa vielä. Kaikki on edelleen auki ja vakavan harkinnan alla. pitäs varmaan reenata.

UUTISET 1. HELMIKUUTA 2010

Salmela Cupin toimitus on kuullut totaalisen huhupommin. Jos sinulla on vähääkään uskallusta, menet heti katsomaan mistä on kysymys.

UUTISET 24. TAMMIKUUTA 2010

Nyt se on varmistettu asia! Sivustomme kyselyn mukaan maailman arvostetuin urheilutapahtuma on Salmela Cup, joka sai vuoden 2010 odotetuimman urheilutapahtuman tittelin murskaavalla 69 prosentin äänivyöryllä. Toiseksi ylsi Vancouverin olympialaiset 31 prosentilla. Viimeisimmäksi ja vähäisimmäksi jäi jalkapallon MM-kisat ruhtinaallisella nollalla prosentilla. Kansa on puhunut ja voimme näin ollen lopettaa turhat spekulaatiot.

Tero Hirvelä on antanut vastauksensa pelaajakorttikysymyksiin. Kannattaa katsastaa.

UUTISET 20. TAMMIKUUTA 2010

Tulokset -osioon lisätty vuoden 2009 salmela Cupin jokaisen pelin yksityiskohtaiset tilastot sekä otteluiden palkitut. Kurkatkaa ihmeessä.

UUTISET 19. TAMMIKUUTA 2010

Gallerian kuvissa muutama ryhmäfoto Salmela Cup 2009 -gaalan jälkihumusta.

UUTISET 18. TAMMIKUUTA 2010

Maalivahdin sielunmaisemaa tarjolla Jaakko Heikkisen haastattelun muodossa. Te tiedätte mistä löydätte jutun.

UUTISET 17. TAMMIKUUTA 2010

Kosti Rautiainen ja Jarkko Tuikka ovat antaneet haastattelun, joten Galleria kutsukoon teitä luokseen.

UUTISET 16. TAMMIKUUTA 2010

Huhut vellovat taas levottomina. Menkää lukemaan, niin tiedätte.

UUTISET 15. TAMMIKUUTA 2010

Huomio, huomio ihmiset! Muistutamme kaikkia, että Salmela Cupin komeimpien suoritusten yleisöäänestys on käynnissä. Jos et ole vielä käyttänyt ääniäsi, niin korjatkaa asia välittömästi. Suoritukset ovat koottuina videoiksi, joista sinä voit äänestää parhaimman joka kategoriassa. Ohjeet videoiden katsomiseen löytyvät Gallerian Videot -osiosta. Ja muistathan myös, että parhaimpien suoritusten videot täydentyvät vielä uusilla kategorioilla, joten todellisen Salmela Cup-fanin valmiustila on jatkuva prosessi.

UUTISET 11. TAMMIKUUTA 2010

Mikko Sirviö on avannut suunsa, eli Gallerian Jutut -osiossa on suorastaan ruuhkaa. Menkääpäs sinne, hus.

UUTISET 8. TAMMIKUUTA 2010

Gallerian Jutut -osio saanut uutta luettavaa, joten tervemenoa!

UUTISET 2. TAMMIKUUTA 2010

Vuodenvaihde toi mukanaan perinteisen huhumyllyn. Kuka? Mitä? Missä? Mene huhut -osioon, niin tiedät enemmän.

UUTISET 1. TAMMIKUUTA 2010

Salmela Cupin nettisivujen ensimmäinen kysely on päättynyt. Kyselyssä tiedusteltiin kuka oli vuoden 2009 Salmela Cupin kovin jätkä. Voittajaksi kansa äänesti Jukka “Hynynaattori” Hynysen, joka keräsi äänistä muhkeat 21 prosenttia. Toisen sijan vei Juha-Matti Halonen ja kolmanneksi ylsi Tuomas Nissinen. Kyllä kansa tietää!

UUTISET 29. JOULUKUUTA 2009

Ilmat käyvät kylminä, mutta Salmela Cup -äänestykset kuumina. Nyt juuri sinä voit äänestää turnauksen komeimpia suorituksia ja voittaa kenties palkinnonkin siitä hyvästä. Vaihtoehdot ovat koottuina videoiksi ja ohjeet niiden katselemiseen saat menemällä Gallerian Videot -osioon.

UUTISET 27. JOULUKUUTA 2009

Joulunpyhät vetelevät viimeisiään, mutta sivustomme ei nuku koskaan. Voit heittäytyä cup-maailmaan esimerkiksi lukemalla joukkueiden pelaajakortteja tai juttuja Galleria -osiossamme.

UUTISET 26. JOULUKUUTA 2009

Sivustomme on saanut jo nyt lukuisia päivityksiä, joten menkääpäs kiireen vilkkaa osiosta toiseen.

UUTISET 25. JOULUKUUTA 2009

Salmela Cupin viralliset nettisivut on avattu! Sisältö kasvaa huimalla vauhdilla, joten tervetuloa vierailemaan säännöllisesti.